Ajakan Taika Oy ja ihmiset sen takana.

Moni tietää Miian ja Kimmon jo entuudestaan Maajussille Morsian -ohjelmasta, jossa pari tapasi, joten pidetään esittelyt lyhyinä! Miialla on monta koulutusta, mukaanlukien riistanhoitaja ja eräopas. Kokki on kuitenkin se alkuperäinen ja ruoka on se intohimo.

Kimmo toimii tällä hetkellä tuoreessa ammatissaan sähköasentajana, mutta Ajakan maisemissa luonnonläheisyys ruokkii luovuutta. Hän haaveilee oman studion rakentamisesta.

Paikkana Ajakka -järven kyljessä on vanha, tunnelmallinen kyläkoulu kahdella isolla rakennuksella ja kahdella pienellä mökillä, jotka on muunnettu majapaikaksi ja ravintolaksi, joka vetää noin 50 ihmistä. Mukaan laskematta yli 100-vuotta vanha rantasauna. Lähimaastosta löytyy ensinnäkin tuo nimikkojärvi, Ajakka. Sen puolelta ja toiselta löytyy useampi vaara, esimerkiksi Halosenvaara (https://retkipaikka.fi/halosen-uuni-kuusamo/). Mahtavat retkeilymaastot ja maisemia parhaillaan aina Venäjälle asti. Järven rannasta myös oivat kalastusmahdollisuudet. Ajakan lähistöltä löytyy myös Ruka noin 18 kilometrin päässä ja Kuusamo noin 40 kilometrin päässä.

Ajakan päivittäiseen elämään kuuluu vahvasti myös kaikenlaiset karvakuonot, niin kuin maalaiselämään kuuluu. Monenmoiset hännän heiluttajat tervehtivät varmasti vierailijoita. Ajakasta löytyy muun muassa porot, metsästyskoirat, kanat ja niiden kukot, kuin myös kissat, vuohet, fasaanit ja kanit.

Ajakka tarjoaa majoituksen, fine dine -tarjoilut sekä take-awayn, mutta myös paljon ohjattuja aktiviteetteja. Näistä tärkeimmät ovat varmaan opastuspalvelut, joihin kuuluu esimerkiksi lumikenkävaellukset, eräretket ja pilkkisafarit. Porot ja koirat mahdollistavat poro- ja huskyajelut ja illan päätteeksi löytyy tietysti sauna, savusauna ja palju.
Majoittuneille vapaassa käytössä ovat vuoden ympäri myös kota ja laavut. Kesäisin tähän lukeutuu kanootit ja vene. Talvisin taas pilkkitarvikkeet ja lumikengät! Järveen pääsee myös kesät talvet, eli talvisinkin avanto on majoittujien ja saunojien käytössä.

Varaukset voit tehdä Booking.com kautta. Tervetuloa!